05.11.2009 klo 17.55 Sain jostakin yhtäkkiä roppakaupalla intoa Jacalynin päivittelemiseen joten tempaisimpa ja vaihdoin ulkoasua. Tämä ulkoasu on jo kertaalleen hetken aikaa sivuilla komeillut mutta koska oli tosiaan melko hetken aikaa, halusin sen uudestaan käyttöön pienillä muokkauksilla. Ulkoasussa on mielestäni siitä kivat värisävyt että ne sopivat jollain tavalla nyt myös tähän tulevaan talveen. Iso kiitos ja syvä kumarrus siis Satulle joka tämän ulkoasun on minulle taiteillut.
Minulla on paha tapa kisata koirillani normaalia tahtia mutta kalenterien päivittely jää kuitenkin jälkeen. Nyt onneksi olen saanut jostain innostusta siihenkin hommaan ja näköjään ajoissa, kaikille koirilleni oli tullut luokkanousuja. Vältyinpä siis turhilta hylkäyksiltä kun laitoin kalenterit ajan tasalle ja tsekkasin itsekin että missä sitä oikein mennään. Rudista tuli vihdoin ja viimein se kauan kaivattu tokovalio, ja oli samalla ainakin valiolistan mukaan ensimmäinen faaraokoira joka on yltänyt tokovalioksi. Myös muita kivoja yllätyksiä löytyi, mm se kuinka hienosti omien kasvattieni kisataipaleet ovat lähteneet vallan upeasti käyntiin.
Info-sivu valmistui myös, muihin teksteihin ei oikeastaan paljon muutoksia tullut. Joitain pieniä juttuja sieltä täältä toki muokkailin mutta ei mitään sen suurempaa. Joskus haluaisin vielä repäistä jostain aikaa ja intoa ja kirjoittaa perusteellisemmat ja panostetummat tekstit Jacalynille, koska ihailen paljon sellaisia kenneleitä joiden tekstipuoleen on panostettu.
Kokosin myös linkkilistan, joka tosin on vasta osittain valmis. Kaikki juoksijarotuja kasvattavat kennelit pääsevät muitta mutkitta listoille, varsinkin faaraokoirakasvattajat. Kokoan listaan myöhemmin myös niitä kenneleitä, jotka eivät kyseisiä rotuja kasvata mutta jotka ovat muilta osin minulle mieleisiä tai muuten vain sellaisia joissa suosittelen muidenkin vierailevan.
16.09.2009 KLO 19.50 Ensimmäinen pentueemme on nyt sitten lähtenyt maailmalle! Pentueeseen syntyi kolme urospentua ja yksi narttupentu, ja kaikki pennut ovat jo uusissa kodeissaan. Onnea kaikille uusiille omistajille kisautukseen, toivottavasti kertoilette kuulumisia silloin tällöin.
26.08.2009 KLO 18.37 Ah noniin, nyt kun palailin tuolta matkoiltani ja muutenkin sain asioita irl vähän reilaan, pääsin vihdoin tämänkin kimppuun! Tarkoitukseni oli uudistella Jacalynia vähän sieltä täältä ja uusi ulkoasukin saatiin (taas) sivuille, kiitos kaunis siitä kuuluu Kirsille! Tämä saakin sitten jonkin aikaa komeilla sivuilla, sillä itse olen oikein tyytyväinen. Joitakin tekstejä on myös uusittu, info-sivu on vielä kunnostuksen alla joten sinne ette pääse vielä kurkkimaan, valitan! Halusin kuitenkin julkistaa sivut jo, joten jätinpä sen nyt tuollaiseksi.
Nyt niitä kauan odotettuja pentuja on luvassa! Karvaturrit-foorumilta voitte käydä katselemassa pentuetopicia jos haluatte, tänne sivuille tulee pentueen oma sivu syntymän aikoihin. Rudi tarvitsee vielä muutaman ykköspalkinnon tokosta ja mejästä, sitten on pennunpuppeloita luvassa! Varaukset ovat kuitenkin jo aikalailla täynnä, mahdollisuus on vielä ehkäpä yhteen, mutta näin alustavasti en ota enää varauksia.
Koirat ovat taas kisailleet hienosti! Enja on näyttelyissä keräillyt mukavan paljon ERI-arvosanaa ja sijoittunut monia kertoja jo PN-kehissä, mutta SERTejä ei ole tuon yhden enempää sitten tippunut. Neiti nappasi myös tokosta ykköspalkinnon ja siirtyi täten kisaamaan AVO-luokkaan! Rudihan kisailee nyt sitten tokossa jo EVL-luokassa, eli sieltä odottelemme viimeisiä tuloksia valioitumista varten. Se siirtyi mejässäkin VOI-luokkaan ja sieltäkin haemme valionarvoa ennen pentuja. Naako on sekin aloittanut kisauransa lupaavasti, ja on jo nyt saanut lisenssin Suomen alaisiin ratajuoksuihin! Se myös kisaa jo tokon AVO-luokassa. Tilaa on siis jo oman pentueen pennulle!
Nyt taas porskutetaan täysillä eteenpäin uusien tuulien voimin! :)
tästä välistä puuttuu päivitys tai kaksi. :/
27.05.2009 KLO 16.39
Huh, on ollut kyllä tosi kiireistä IRL-elämässä joten kennelin toiminta on seisonut hetken aikaa paikallaan. Nyt kuitenkin kiireet alkavat helpottaa, ja sainpa päiviteltyä kaikkien koirien sivut nyt kuntoon ja kisakalenterit kutakuinkin ajantasalle. Edellisessä päivityksessä mainitsemani kämpän remppa lykkääntyy nyt hieman, mutta varmasti sekin tulee vielä jossain vaiheessa tapahtumaan.
Koin valtavan iloisen yllätyksen päivitellessäni koirien kisakalentereita! Uusin tulokkaani Enja on jo hienosti pärjännyt näyttelyissä, tällä hetkellä sillä on 5 x ERI, 1 x EH ja monia PN-sijoituksia, sekä ny jo BH, yksi ykköstulos tokosta ja luokkavoitto koiratanssista! Sid ja Rudi siirtyivät molemmat kisaamaan tokossa voittajaluokassa ja molemmat nappasivat myös RH-E-tittelin pelastuksesta. Rudi yllätti minut myös näyttelypuolella, se sijoittui kolmesti ROP-koiraksi ja keräsi täten kolme sertiä ja kaksi cacibia! Sen tittelirivistö kasvoi kahdella voittajatittelillä. Kasvattajatäti jeannekin on toivottavasti ylpeä kasvatistaan.
Tiedossa on myös taas uusi tulokas laumaamme, tai jos pitemmällä tähtäimellä katsomme niin jopa kaksi! Aivan pian Draco-papparaisemme pentue syntyy Joanalle Yaccouzaan, ja sieltä sitten uroskakara kotiutuu meille isukkiaan kiusaamaan. Myös loppukesästä tai syksyn puolelta syntyvästä omasta pentueestani ajattelin yhden pennun jättää kotiin. Dracoa alkaa vanhuus jo painaa, joten katsellaan nyt pienentyykö laumamme ennen sitä vai saako loppuvuoden pupsikin tavata vanhan pappamme.
KV-näyttelyyn tipahtelee edelleen tuloksia melko hitaalla tahdilla, mutta olen päättänyt että loppuun asti se kuitenkin viedään, kestipä miten kauan tahansa. Olen kuitenkin varma että tämä jää viimeiseksi KV-näyttelykseni ikinä, niin kamalaa tuon pyörittäminen on kyllä ollut. Itsekin sain tässä hiljattain tuomarioikeudet, voisin järjestää faaraokoirille erkkarin jonka tuomaroisin itse.
25.04.2009 KLO 14.09
Jacalyn täyttää kohta vuosia! En muista tarkkaa päivämäärää, mutta jossain toukokuun alun kieppeillä kuitenkin aloitin. 1-v synttäreiden kunniaksi vaihdoin ulkoasuakin, ja järjestämme Joanan ja Pöpön kanssa yhteisen kisaputken. Jotain pikkumuutoksia tuli muutenkin sinne tänne, koirien sivut tulen remppaamaan (taas) kokonaan uusiksi. Ainoastaan Dracon sivut ovat nyt valmiit, muiden koirien kalentereita en ole vielä edes päivittänyt. Kasvattajat, älkää siis hermostuko, koirat kyllä kisaavat kalenterin perässälaahaamisesta huolimatta ahkerasti! Yhteenvetona siis voisin sanoa että ulkoasunvaihdos on vielä hivenen kesken ja muiden kuin Dracon sivut ovat vielä päivittämättömät, mutta muuten uusi look alkaa olla valmiina.
Olen myös hieman suunnitellut Sidilleni pentuetta loppuvuodelle, mutta asia ei nyt ole mitenkään lukkoon lyöty. Emänä tulisi olemaan ruotsalainen evm. narttu, joka on kisannut paljon radalla ja muutenkin käyttöpuolella. Jos kiinnostaa niin kysele lisää minulta sähköpostin tai turrilan yksityisviestien kautta.
Tulemme tekemään myös omaan kerrostalokämppäämme pientä remppaa, eli jos se kiinnostaa, niin pidä silmällä info-sivua ja näitä uutisia.
Koejuoksuista tulee myös lähiaikoina tulokset. KV-näyttelyyn on tullut hitaasti mutta varmasti tuloksia, ja toivon tosiaan että se saadaan vietyä loppuun asti!
07.04.2009 KLO 17.30
KV-näyttelyn VIP on mennyt jo , ja olen saanut jo oikein mukavasti tuloksiakin! Päivittelin niitä kisasivulle, joten kipin kapin sinne katsomaan onko omista roduistasi tullut tuloksia. Toinen ilouutinen on se, että joukkomme on kasvanut nuorella farkkutytöllä. Toivottakaamme tervetulleeksi Zenit Funeral Of Heartsin eli Enjan! Rudikin sai nyt ykköskoularin ja siirtyi kisaamaan kakkosluokkaan tokossa.
Koirien kisakalenterit päivitän vasta ulkoasunvaihdoksen yhteydessä, ja teen niihin muutoksia aika radikaalistikin.
19.03.2009 KLO 16.06
Uuden, keväisemmän ulkoasun ja yleisilmeen laittaminen sivuille on pieniä hienosäätöjä vaille valmis, ja tänään tullaan myös julkistamaan tämä uusi look! Toinen iloinen uutinen on se, että Draco ja Sid kisaavat nyt molemmat tokon kakkosluokassa.
Myös surullisia uutisia on kerrottavana. Molemmat tytöt, Niiru ja Armi, ovat nyt siirtyneet pois keskuudestamme. Pojatkin ovat allapäin tyttöjen lähdöstä, ja itsellä suru on suuri.
tätä vanhemmat päivitykset ovat valitettavasti hukkuneet